Tähtipelaaja Marcus Rashford tahtoo avata kirjojen maailman kaikille lapsille

Lukeminen on tärkeää ja myös aivan mahtavaa, sanoo jalkapalloilija ja Manchester Unitedin tähtipelaaja Marcus Rashford. Hän perustaa kirjakerhon, jotta yhä useammat erityisesti vähävaraisten perheiden nuoret pääsisivät osalliseksi kirjojen maailmasta.

 

Tätä nykyä Rashford on yksi maailman kovapalkkaisimmista ja vaikutusvaltaisimmista urheilijoista, mutta aina hän ei ole ollut yhtä hyväosainen. Hän kasvoi sisaruksineen yksinhuoltajaperheessä, ja hänen äitinsä teki kolmea työtä elättääkseen heidät. Siitä huolimatta heillä ei aina ollut ruokaa pöydässä.

 

Siksi Marcus Rashford on tehnyt kaikkensa, jotta muut brittiperheet eivät joutuisi kokemaan samaa. Hän on esimerkiksi kerännyt kymmeniä miljoonia euroja, jotta haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset eivät jäisi ilman ruokaa koronapandemian aikana. Lisäksi hän pyrkii vaikuttamaan brittipoliitikoihin, jotta samaan ryhmään kuuluvat nuoret, joita on 1,5 miljoonaa, saisivat joka päivä ilmaisen kouluaterian.

 

23-vuotias Rashford ei kuitenkaan ole tyytynyt siihen, vaan on aloittanut myös yhteistyön Macmillan Children’s Books kustannustalon kanssa. Tavoitteena on edistää lasten luku- ja kirjoitustaitoa. Työ kohdistuu lapsiin sosioekonomisesta taustasta riippumatta, mutta pääpaino on vähäosaisimmissa.

– Isossa-Britanniassa on 380 000 lasta, joilla ei ole koskaan ollut omaa kirjaa. Aloitin itse lukemisen 17-vuotiaana. Se mullisti ajattelutapani ja maailmankuvani. Toivon, että minulla olisi lapsena ollut mahdollisuus lukea enemmän, Rashford sanoo The Guardian -lehden haastattelussa.

 

Kirjakerhon valikoimaan tulee ensimmäisenä Rashfordin yhdessä toimittaja Carl Ankan kanssa kirjoittama kirja You Are A Champion: Unlock Your Potential, Find Your Voice and Be The Best You Can Be, joka rohkaisee lapsia löytämään omat vahvuutensa.

 

Kerholle on selvästi tarvetta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lukuharrastus parantaa koulusuorituksia ja kohentaa henkistä hyvinvointia. Silti yhä harvempi lapsi lukee lehtiä ja kirjoja. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa vain 26 prosenttia alle 18-vuotiaista nuorista lukee päivittäin. Eikä tilanne ole parantunut koronapandemian aikana.

 

Mutta ainakaan se ei pysäytä Marcus Rashfordia.

– Jokainen lapsi saa kirjansa, vaikka minun pitäisi itse viedä ne.

 

Hyvä Marcus!

 

Lähteet:

https://www.theguardian.com/football/2020/nov/17/marcus-rashford-launches-book-club-so-every-child-can-experience-escapism

https://news.sky.com/story/marcus-rashford-launches-book-club-so-children-can-experience-escapism-of-reading-12134410

https://stabenfeldt.se/darfor-ar-det-viktigt-att-du-som-foralder-motiverar-till-lasning/

 

 

03.03.2021

Hvorfor hestebøker får barn (og deres foreldre) til å fortsette å lese

Hevoskirjoja lukevat lapset (ja heidän vanhempansa)

Varför hästböcker får barn (och deras föräldrar) att fortsätta läsa

Pidätkö sinäkin kesällä vapaata ääneen lukemisesta?

Ei ostositoumuksia
Boksin voi peruuttaa helposti
Lukuiloa jo yli 100 000 lapselle

Penny & Friends antaa 100 % hevos- ja lukuiloa!

GIRL:IT antaa 100 % tyttövoimaa ja lukuiloa!