Nykyään lapset ja nuoret ovat yhä useammin tekemisissä toistensa kanssa digitaalisen median välityksellä niin päivällä kuin yölläkin. Se vaatii veronsa, sillä ruutuaktiivisuus ilta- ja yömyöhään edistää sosiaalista jetlagia eli aikaerorasitusta.
Tänä päivänä kännyköitä, tietokoneita ja tabletteja on kaikkialla. Teknologian kehittyminen on tietysti enimmäkseen hyvästä. Mahdollisuudet ovat valtavat, mutta kehitykseen liittyy myös haasteita.
Kenelläpä esimerkiksi enää pysyy ruutuaika täysin hallinnassa? Arjen keskellä digitaalisen tasapainon löytäminen on vaikeaa aikuisillekin, saati sitten alaikäisille.
Aikaerorasitus heikentää hyvinvointia
Lundin yliopistossa on tutkittu jo pitkään ruutuajan vaikutuksia lapsiin ja nuoriin sekä heidän nukkumiseensa. Tutkijat ovat havainneet esimerkiksi, että ruutuaika kasvaa erityisesti viikonloppuisin, jolloin myös nukkumaanmenoaika viivästyy. Moni nuori pitää kännykkää jopa petikaverinaan, jottei vain ”missaisi mitään”.
Käsitteellä sosiaalinen jetlag tarkoitetaan tilannetta, jossa vuorokausirytmi on siirtynyt kaksi tuntia tai enemmän. Niin oli käynyt 54 prosentille tutkimukseen osallistuneista yläkoululaisista. Tutkijat havaitsivat myös, että lapset ja nuoret, jotka nukkuivat vähemmän kuin kahdeksan tuntia yössä, kokivat voivansa muita huonommin ja olivat väsyneempiä koulussa. Alle seitsemän tuntia nukkuvat olivat myös keskimääräistä useammin ylipainoisia ja saivat hylättyjä arvosanoja.
Lukemisesta apua
Toinen Kristianstadin korkeakoulussa tehty tutkimus osoittaa, että lapset kokevat usein stressiä. Sitä voi tietenkin käsitellä monella tapaa. Yksi on lukeminen.
Tutkimusten mukaan lukuharrastus edistää tunnetaitojen kehittymistä ja itsetuntemusta. Ahkerilla lukijoilla on myös keskimääräistä parempi itsetunto, he selviävät paremmin vaikeista tilanteista ja heillä on harvemmin univaikeuksia. Se tekee heistä valmiimpia käsittelemään stressiä.
Kännykän tai tabletin vaihtaminen kirjaan tai lehteen voi siis edistää hyvinvointia ja samalla vähentää sosiaalisen jetlagin riskiä. Ehkä sitä kannattaisi kokeilla!
Lähteet :
https://www.forskning.se/2020/05/05/barn-och-unga-blir-socialt-jetlaggade-av-nattlig-skarmaktivitet/
https://www.forskning.se/2020/06/25/stresstudie-pa-skolbarn-alla-skulle-ma-bra-av-att-varva-ner/
https://readingagency.org.uk/about/impact/002-reading-facts-1/