Lapsuuden seikkailusta tuli menestyskirja

Kirjailija Erica McGann saa inspiraatiota lapsuutensa leikeistä ja seikkailuista. Hänen uudessa kirjassaan Kerhotalon salaisuus pääosassa ovat Cass ja hänen ystävänsä.

Mistä sait idean Cassiin ja Kuplakadun jengiin?

– Cass ja Kuplakadun jengi syntyivät minun ja kavereideni lapsuuden leikeistä. Olimme usein ulkona ja rakensimme majoja. Meillä oli salainen kerho tai jengi. Asuimme silloin kaupungin laitamilla, ja kodin lähellä oli niittyjä, ojia, metsää ja puroja. Sinne sopi tehdä rakennelmia. Kerhotalon salaisuus juontaa juurensa lapsuuden leikeistämme. Janosimme seikkailuja. Keksimme mysteerejä ihan tavallisista asioista. Jos niityltä löytyi lelu, kehitimme mutkikkaan tarinan, miten se oli sinne joutunut. Tarinoissamme vilisi avaruusolioita, merirosvoja ja kansainvälistä juonittelua.

Onko sinulla salainen kerhotalo, jossa kirjoitat kirjoja?

– On kuin onkin! (Se on asuntoni… Älä vain kerro kenellekään!) Se on vähän kuin kerhotalo, josta haaveilin lapsena. Minulla on mukavia lukutuoleja, paljon mahtavia kirjoja ja herkullisia pikkupurtavia. Ennen kaikkea minulla on ovi, josta ei tarvitse kulkea kumarassa sisään. Kun rakensimme lapsina linnoituksen tai majan, sisään piti ryömiä tai puristautua ahtaasta oviaukosta. Maja ei ikinä ollut kovin korkea, joten ovesta tuli liian matala. Kun kirjoitin Cassista ja Kuplakadun jengistä, he saivat minun unelmamajani. Kerhotalossa on iso ovi ja ikkuna! Ja melkein vedenpitävä katto!

Mikä kirjoittamisessa on vaikeinta? Mistä saat inspiraatiota tarinoihin?

– Kurinalaisuus on vaikeinta. Ihan kuin olisi läksyt tekemättä, ja aurinko paistaa ja kuulee kavereiden äänet pihalta. Itsekin haluaa mennä ulos muiden joukkoon pitämään hauskaa. Siltä minusta tuntuu, kun istun pöydän ääreen ja alan kirjoittaa. Keksin monia verukkeita, jotta ei tarvitsisi ryhtyä työhön. Saatan vaikka siivota. Kun pääsen vauhtiin kirjan kanssa, kirjoittaminen tuntuu mahtavalta. Alkuun pääseminen on hankalin vaihe.

Saan inspiraatiota omasta lapsuudestani. Jos jumitun, alan miettiä, mikä teki minut onnelliseksi lapsena. Mieleen tulee aina jokin leikki, tarina tai jekku, jonka olin jo melkein unohtanut. Se sukeltaa esiin muistin syövereistä. Muistot ovat paras inspiraation lähteeni.

Aiotko jatkaa kirjoittamista? Onko mielessäsi hahmoja tai juonta, jotka haluaisit kirjaan?

– Suunnittelen koko ajan uusia kirjoja. Päässäni pyörii samanaikaisesti useita juonen alkuja. Minusta on hauskaa kirjoittaa ystäväporukoista, ihmisten välisistä suhteista, miten he pitävät hauskaa, riitelevät ja sopivat jälleen.

Myös yliluonnolliset ja pelottavat asiat kiehtovat minua. Niistä en ole kirjoittanut vähään aikaan. Seuraavassa kirjassani on jotain pelottavaa.

Mitä kirjoitat parhaillaan?

– Kirjoitan romaania vähän vanhemmille lapsille. Lisäksi työstän kuvakirjaa, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Muitakin juonia on alulla, mutta en ole vielä alkanut kirjoittaa niitä. Pidän siitä, että minulla on monta eri projektia työn alla. Voin tehdä yhtä kirjaa viikon putkeen tai vaihdella tekstejä vaikka joka päivä.

Miten lapset saadaan lukemaan enemmän?

– Kun vierailen kouluissa ja kirjastoissa, kannustan lapsia lukemaan itselleen mieluisista aiheista. Kirjan tyylilajilla ei ole niin väliä. Niin luodaan koko elämän kestävä rakkaus lukemiseen.

Kun olin lapsi ja minulle tyrkytettiin jotakin kirjaa, kieltäydyin lukemasta sitä. Jos ei huvittanut, ei huvittanut. Kirjan tyylilajilla ei ole väliä, eikä arvottomia tyylilajeja ole – kirja voi olla sarjakuvaromaani, urheilukirja, vitsikirja, kauhukirja. Tärkeintä on auttaa lasta löytämään lukemisen nautinto.